Novan pentutoiveiden lisäksi on muutakin odotettavaa. Minulle tulee näillä näkymin 2 urospentua kesällä yhdistelmästä jossa isänä on Novan veli. Ympyrä tavallaan sulkeutuu sillä emänä tuossa yhdistelmässä on narttu (Blondi) joka on samasta pentueesta josta oli ensimmäiset valjakkokoirani: Mikki, Minni ja Q!

Se on hieman kokeiluluonteinen pentue jolla haetaan ennen kaikkea erinomaisia johtajaominaisuuksia ja työmoraalia.

Kuvassa Mikki joka tulee aina olemaan minulle yksi tärkeimmistä. Hieno johtaja ja Novan "oppi-isä".

Ihka ensimmäiset valjakkokisat: Mikki ja Finn-jann Gimli johdossa, takana Minni ja Q.

Nova on astutettu toukokuun alussa. Uros on Anu Jaakonsaaren johtajakoira Tomas. Se on jo 10v pappa mutta vetreästi hoiti homman:)

Nyt sitten vaan odotetaan ja toivotaan....!

Sisarukset Sulo ja Sanni on nyt puolivuotiaita.Niiden, kuten kaikkien pentujen, kasvua on hauska seurata. Sulosta on tulossa pitkäraajainen ja varsin sopusuhtainen uros. Ehkä suht kookas muttei mikään jättiläinen. Siskonsa Sanni taas....... on sellainen töpöjalkainen lihava tyllerö jolla on mahdottoman paksu pörröturkki. Mutta Sanni selvästi aikoo korvata ulkoiset puutteet harvinaisen sisukkaalla luonteella. Pihalla se remuaa aina isojen poikien Vaakun ja Voiton rajuissa leikeissä ja pitää tilanteissa tiukasti puolensa.

Olen jo nähnyt melko paljon pentuja. Sulo ja Sanni on selvästi keskimääräistä aktiivisempia. Eivät ne varsinaisesti häslää mutta ne touhuavat jotain lähes koko ajan, ovat sellaisia ikiliikkujia. Ne asuvat edelleen vapaana suuressa juoksutarhassa ja todella hyödyntävät koko tilan. Ei tunnu olevan merkitystä onko 20 astetta pakkasta tai kaatosade....aina liikutaan. Omat kasvattini vaikuttavat lähes flegmaattisilta kun vertaan millaisia ne olivat tuossa iässä. Toinen selvä ero on tietynlainen kovuus luonteessa. Sanni varsinkin on koira jolle saatat 10 kertaa joutua mainitsemaan (lopulta niskasta nappaamalla) jostain asiasta ja silti se tekee sen taas hetken päästä uudelleen häntä pystyssä. Olen tehnyt sen kanssa harjoituksia joilla saan sen itse hakemaan hyväksyntääni ja ne tuottavat vähitellen tulosta.

Uskon että sisukkuus ja tietynlainen karskius ovat hyviä ominaisuuksia pitkänmatkankoiralle. Ja niitähän tässä nyt koitetaan saada valjakollinen ihan tosissaan. Tarhassa puhaltaa muutoksen tuulet; lisää turkkia ja kestävyyttä jotta tulevaisuudessa olisi mahdollisuus ajaa kenties joitakin 300-500km kisoja. Nopeus tulee kärsimään, sen tiedän, mutta kaikkea ei voi saada. 

ps. Novan kauan odotetut juoksut on alkaneet. Viikon päästä se lähtee treffeille tapaamaan Tomasta. Sitten voikin alkaa toivomaan suurta kullanväristä pentuetta:)

Eilen kävin ajamassa elämäni ensimmäisen sprinttikisan, epävirallisen kylläkin. Kuusamossa järjestettiin Kuusamo Sprint jossa oli neljän ja kuuden koiran luokat ja osallistuin molempiin. Kuutosilla matka oli 2 kertaa 9km ja nelosilla tuo sama 9km ajettiin kerran.

Päätin tehdä kuutosista ykköstiimin ja katsoa ketä jäisi jäljelle nelosiin. Kuutosiin suunnitelmissa oli johtoon Nova ja Voitto, tiimissä Elli, Kepuli, Pemmo ja Voodoo. Aina ei mene niinkuin suunnittelee: ensimmäiseen starttiin oli aikaa 2 minuuttia ja olin jo suuntaamassa starttiviivalle kun johtajien vaijeriliinoista toinen napsahti poikki! En voinut muuta kuin salamannopeasti kiikuttaa toisen johtajista (Voiton) autoon ja ajaa viivalle viitosella Nova yksin johdossa.

Lenkki ei sujunut muutenkaan ihan ongelmitta; tien ylityksessä Nova erehtyi luulemaan että reitti menee oikealle mutta sain sen nopeasti käskytettyä takaisin uralle. Samoin yksi kurvi meni koirilta pitkäksi ja käytiin umpisesta hakemassa vauhtia. Uskomatonta ettei kummassakaan tilanteessa tullut yhtäkään liinasotkua vaan päästiin heti jatkamaan. Kolmas pulmatilanne olikin sitten ihan oma vika, tultiin tielle johon oli pieni penkka ja siinä itse kompuroin reen kumoon. Nätisti koirat pysähtyi käskystä eikä tähänkään episodiin montaa sekuntia kulunut.

Näitä muutamia tilanteita lukuunottamatta eka kierros meni mainiosti, koirat nautti kun sai juosta kovaa ja kaikki oli hyvässä iskussa. Toista kierrosta jäätiin odottamaan hyvällä mielellä ja toiseksi nopeimmalla ajalla. Ero ykköseen oli jo silloin ihan selkeä mutta kolmanteen eroa oli vain noin 40 sekuntia joten toinen kierros meni jännäksi.

Välissä kuitenkin ajettiin nelosen kisa. Voiton jäätyä pois kuutosvaljakosta sain sen vahvistamaan tiimiä. Johdossa siis Voitto sekä Bruno joka on ollut liki 3kk sairaslomalla ja valjaissa viimeksi tammikuussa.... Uskoin että koiran kunto kestää tuon 9km, kuitenkin pohjakunto on erinomainen. Takaparissa juoksi Manu sekä Vaakku joka näin starttasi kisauransa:) Aikamoinen voimatiimi oli kasassa ja sen todella tunsi kun isot pojat rynkytti startissa liinoja.

Kerrassaan hienosti hoiti isä ja poika johtajanhommat vaikka Bruno ei ole johdossa juossut kuin joskus pari kertaa treenissä. Ohituksia tuli kai peräti 5kpl kun starttasin melko loppupäästä ja nekin sujui. Vauhtiin olin myös tyytyväinen ja loppuun asti jaksettiin rutistaa. Vaakku oli vakuuttava ja Manu teki tasaisenvarman suorituksen. Niinpä nelosista tuli kakkossija joka oli todella positiivinen yllätys.

Sitten kuutosen toinen startti. Kaikki meni nyt muuten nappiin paitsi jälleen samassa kohdassa Nova kääntyi väärään suuntaan. Ura oli jo hieman auringon pehmittämä joten aika oli piirun hitaampi tällä toisella kierroksella. Maalissa kuulin että järjestys pysyi samana eli sain pitää kakkostilan myös lopputuloksissa. Ei voi olla muuta kuin tyytyväinen eikä mikään jäänyt harmittamaan. Vaikka olisin päässyt ajamaan kuudella koiralla niin ero ykköseen ei olisi miksikään muuttunut, se oli niin selvä.

Tunnelma kisoissa oli todella lämmin ja iloinen, paikalla oli hurjasti paikallista yleisöä ja oikein urheilukilpailun tuntua:) Palkinnot oli upeat, säkki koiranruokaa ja lisäksi mm. kuksa, pari pipoa, porosäilykkeitä ja mustikkasiirappia! Joten vaikka kisa oli epävirallinen niin palkinnot oli varmasti vuoden hienoimmat.

Kotimatkalla autonratissa oli aikaa miettiä mennyttä kautta. Kolme kisaa ja kolme palkintosijaa: pitkältämatkalta SM-kultaa, keskipitkiltä SM-pronssia ja vielä "melkeinoikeista" sprinttikisoista toinen sija kahdessa luokassa. En voi kun nostaa hattua tiimilleni, ne antavat aina parhaansa ajettiin sitten 9km tai 100km. Sellaisia valjakkourheilun moniottelijoita ovat ne.

Kausi alkaa olemaan pulkassa, ainakin reen taidan laittaa jo varastoon odottamaan ensi talvea. Mönkijän saatan vielä kaivella esiin lumien sulettua. Haluttaisi nimittäin päästä koittamaan Suloa ja Sannia valjaissa ihan pikkumatka..... :))

Kuvaaja Milla Tirkkonen

Elämä on arvaamatonta ja täynnä sattumia. Yksi sellainen johdatti takaisin kotilaumaan kasvattini Nanan (entinen Ilo).

Hain sen etelästä samalla reissulla kun olin siellä järjestelemässä asioita. Nana on siis ollut minulla nyt pari päivää. Väitän että lauma tunnisti sen. Nana otettiin lämpimästi vastaan ja nyt se on kuin ei olisi poissa ollutkaan. Se on ihan "samasta puusta" kuin sisaruksensa; kuuliainen, sosiaalinen ja melko pehmeä. Ja mahdoton sylieläin:) Se on varsin kompakti rakenteeltaan ja hyväturkkinen. Uskon että ensi kaudella Nanasta tulee hyvä vahvistus kisatiimiin ja kenties joskus jalostuskoirakin.

Muiden sisarusten kuulumisia:

Isopoika Paleface on ollut talven safarihommissa Finn-Jann huskyfarmilla. Se on pärjännyt erinomaisesti ja teimme päätöksen että Pale jää sinne pysyvästi. Tuon kokoluokan koirasta ei ole kisatiimiin mutta työkäytössä se on omimmillaan.

Kiri ja Luja on myös työkoirina, Snowriders safareilla. Molemmat juoksee kuulemma johdossa ja ovat kaikinpuolin ahkeria duunareita.

Tolkku on ollut sijoitettuna Zilivonkkelis kenneliin mutta nyt Nanan tulon myötä senkin omistajuus vaihtuu. Itselläni on nyt kaksi narttua yhdistelmästä ja se riittää tulevaisuuden jalostusmateriaaliksi.

Okko on myös työkoirana ja pärjää ilmeisesti hyvin.

Yhteenvetona; voin olla kasvattajana tyytyväinen ensimmäiseen omaan pentueeseen, kaikista tuli vetäviä rekikoiria:)

Kuvaaja Soile Ollikainen

Viikonloppuna ajettiin keskimatkojen SM-kilpailu Ruunaa Race. Osallistuin 6 koiran luokkaan. Kilpailu oli tänä vuonna kolmipäiväinen eli 3 kertaa 42km.

Kelit oli hyvät ja ura koveni päivä päivältä. Niin myös ajat. Vauhdit oli tänä vuonna kovia, itse ajoin parhaan suorituksen viimeisenä päivänä jolloin mentiin reitti 21km/h keskinopeudella. Olin vielä lauantain jälkeen neljännellä sijalla joten sunnuntai ratkaisi. Kaikki sujui nappiin lukuunottamatta yhtä kaatumista. Ura oli todella jäinen ja jyrkässä alamäessä jalka lipesi jarrulta sillä seurauksella että reki meni nurin ja itse raahauduin parikymmentä metriä mukana käsinarusta. Kirosanojen saattelemana koirat onneksi pysähtyivät mäen alle ja aikaa tuohon episodiin ei paljoa tuhrautunut.

Sunnuntaina tsempitin koiria kuin mielipuoli ja potkin niin paljon kuin pystyin. Koirat oli mahtavia! Ne vastasivat hienosti kiritykseen vaikka jaloissa painoi ja kaikki antoivat parhaansa.

Kaikki kolme päivää juoksivat Nova, Voodoo, Voitto ja Kepuli. Elli ja Pemmo juoksivat kaksi päivää ja lainakoira Blunk yhden. Nova oli perjantaina johdossa yksin kun starttasin viitosella. Perjantaina taktikoin itse väärin. Keli oli suht raskas joten viidellä koiralla ei ollut tarpeeksi voimia, olisi ehdottomasti pitänyt ajaa kuutosella kuten kaikki muut. Lauantaina ja sunnuntaina sitten ura oli niin luistava että siinä olisi riittänyt vähempikin koiramäärä.

Vaan ei jäänyt kyllä harmittamaan. Kärkikaksikko meni käsittämätöntä haipakkaa ja ero heihin oli selvä. Isot onnittelut Jarille ja Rainelle!

Koirien suoritukset:

Nova on Nova. Matkalla ei väliä, se koira on aina Super:) Päättäväistä, nopeaa ja pomminvarmaa johtamista jälleen.

Voitto juoksi kaksi päivää Novan parina johdossa ja toimi kuin unelma. Koiran kolmas kerta johtajana ja ensimmäinen kerta kisajohtajana. Todella vakuuttava suoritus nuorelta koiralta, ohitukset ym. sujui ja Voitto pitää hurjia vauhteja. Iso koira jolla on kummallisen hyvä kestävyys ja nopeus.

Kepulin eka kilpailu ja narttu toimi hienosti. Startit ja kisahälinä jännitti arkaa koiraa mutta kun päästiin uralle niin jännitys katosi. Kepulilla on huiman pitkät koivet joilla pääsee kovaa. Se on ehdottomasti parhaimmillaan nopeissa vauhdeissa kun pidetään laukkaa koko matka yllä. Hieno suoritus!

Pemmo oli niin ikään kauhuissaan kisapaikalla ja tärisi kuin haavanlehti. Se hoiti kuitenkin hienosti homman kotiin ja oli erittäin varma molempina päivinä. Hyvä Pemmo!

Elli on aina varma valinta tiimiin ja se oli jälleen erinomainen. Se ei ole enää mikään nuori koira mutta aina kun valjaat puetaan niin Elli syttyy ja se tekee töitä kiihkeästi.

Voodoo oli mainio. Sen paras terä johdossa on alkanut hiipumaan mutta nyt pyöräkoiran hommissa se on kerrassaan erinomainen. Vahva koira joka vääntää mäetkin vinossä ylös. Pappa jaksaa:)

Lainakoira Blunk juoksi lauantain. Iso poika oli hämillään kovista vauhdeista mutta onneksi pysyi tolpillaan maaliin asti. Heti kun vauhdit hetkellisesti laskivat, se alkoi vetää tuttuun tyyliinsä vahvasti. Se oli aivan poikki mutta sain kannustettua sen pysymään mukana. Yritystä ei Blunkilta puuttunut mutta vauhti oli sille vaan liian kova.

Videopätkiä kisoista: http://youtu.be/s7kDIqneBy4 ja http://youtu.be/wazgogozBts 

Kausi vetelee viimeisiään. Pääsiäisenä olisi vielä epävirallinen Kuusamo Sprint johon olen ilmoittautunut. Sitten onkin kaudella ajettu kaikkia matkoja: pitkistä matkoista aloitettiin, sitten keskimatkaa ja päätetään homma sprinttiin. Näyttää onnistuvan ihan hyvin samoilla koirilla!

Ei tämä taida mikään suuri uutinen olla. Ei ainakaan niille jotka minut tuntevat paremmin ja tietävät mitä elämältäni haluan. Lauma muuttaa vakituisesti tänne Lieksaan eikä palaa enää etelään.

Talvi on täyttänyt kaikki odotukseni ja enemmänkin. Olen viihtynyt pienessä punaisessa torpassa paremmin kuin hyvin. Täällä on koirien kanssa eläminen huoletonta ja tilaa riittää. Erinomaisia treenimaastoja ja muita valjakkourheilijalle elintärkeitä asioita liene turha edes mainita.

Näin ollen Janakkalan talo etsii uutta omistajaa, se on tulossa myyntiin lähiaikoina. Siitä saisi joku koiraharrastaja oivan kodin. Muutamia kuvia löytyy tuosta sivupalkista "Lauman koti". Kiinnostuneet voivat kysellä lisää allekirjoittaneelta:)

Olen käynyt ajalemassa Koskikierrosta pariinkin otteeseen tällä viikolla. On hyvä saada tuntumaa SM-kisareittiin.

Reitti on tällä hetkellä todella kova, pomppuinen ja liukas. Jos ajaa kieli keskellä suuta ja tietää suunnilleen mitä tuleman pitää...se on myös varsin nopea. Ajoin tänään kisareitin lyhennettynä, järvipätkä on vielä merkkaamatta joten ajelin sitä 35km reittiä.

Se Huuhkajavaara/Pöllövuori (jokusellainen) on jännitävin osuus reitistä. Se on erittäin jyrkkä laskeutuminen alas vaaralta. Nyt kun ura on noin jäisessä kunnossa....kuulin että se saattaa jopa jäädä pois kisareitiltä. Muutoin täytyy kyllä taas kerran ylistää Koskikierrosta. Maisemat on huikeat ja reitti pitää varmasti musherit hereillä:)

Ajelin siis tänään viitosella ja koirat kulki kuin unelma. Tuo 35km vei aikaa 1,5 tuntia ja keskinopeus oli laskujeni mukaan 22,10km/h, mukaanlukien kuvaussessiot. Tänään kaikki meni niin nappiin kuin olla ja voi. Harmi että sellaista tapahtuu loppujen lopuksi aika harvoin edes treeneissä.....saatikka kisoissa. Mutta näistä hetkistä täytyy osata silloin riemuita!

http://youtu.be/AJMT4Es_sBE

Kävin Metsäkartanolla viikonloppuna katsomassa sprintin SM-kisoja. Kovaa menivät! Ajoin sekä lauantaina että sunnuntaina oman epävirallisen yhdenhengen 44km MD-kisan virallisten lähtöjen jälkeen. Saipahan koirille kisatunnelmaa, ne eivät varmaan tienneet ettei oikeasti kisattu.

Tuli harjoiteltua molempina päivinä koiran pussittamista. Lauantaina Kepuli loukkasi jalkansa ja jouduin sullomaan sen pussiin. Hetken se räpisteli mutta matkusti sitten nätisti. Sunnuntaina Manu tippui mystisesti jo 10km kohdalla, koira ei todellakaan ollut kunnossa, se vetää aina pomminvarmasti. Manu pötkötteli rauhassa pussissa 12km kunnes pääsin viemään sen autoon. Samalla jätin pois sohvakuningatar Truden jolla vain rehellisesti loppui kunto. Toisen kierroksen eli 22km ajelin siis nelosella ja tuohon porukkaan täytyy olla tyytyväinen! Voitto juoksi koko 44km johtajana Novan kanssa ja meni kuin vanha tekijä. Näin se lunasti paikkansa uutena kisajohtajana.

Videopätkää sunnuntailta http://youtu.be/bOG4pLXmNdU

Jospa koittaisi tännekin jotain taas raapustaa. Treenien osalta on vietetty melkoista hiljaiseloa kisojen jälkeen.

Koirat lepäsivät Eastpointin jälkeen reilun viikon, sitten kävin ajamassa 26km. Kovin oli jäykkää ja väsynyttä koirien meno joten päätin antaa niille lisää lepoa. Kovat yli 30 asteen pakkaset vaikuttivat koiriin todella paljon, näytti etteivät ne kykene palautumaan. Ruokahalu oli kadoksissa ja mieliala koko laumassa jotenkin apea, ne vain kyyhöttivät kopeissa kuin odottaen että edes hieman lämpenisi. Voodolla oli tullut kaiken kukkuraksi kisoissa paha paleltumavamma erittäin arkaan paikkaan.... Nyt sillä on hankittuna juoksutakki jossa on "urossuoja" sillä paleltumat tuppaavat uusia heposti. Olen miettinyt miksi pakkanen vaikutti noin vahvasti palautumiseen, vai oliko se edes pakkasen syytä? Jokatapauksessa heti kun sää lauhtui alle 20 pakkasasteen, heräsi koiratarha eloon kuin taikaiskusta.

Oma murheensa on ollut rekikuvio. Se ratkesi vihdoin ja hyvällä tavalla; vaihdoin Odyssin vanhaan Beween jossa on alumiinijalakset. Olen testaillut nyt "uutta" menopeliä ja voin sanoa että istuu huomattavasti paremmin omaan käteen kuin Danler. Nämä ovat makuasioita mutta itse arvostan reessä kestävyyttä enemmän kuin huippumodernia kikkailua. Ensi talveksi onkin sitten mielenkiintoisia suunnitelmia rekirintamalla mutta siitä myöhemmin lisää. Yksinkertainen on kaunista.... autoissa ja reessä:)) Asia tuli muuten sivumennen taas todettua kovilla pakkasilla myös sen auton osalta; Hiace ei kertaakaan jäänyt pihaan vaan starttasi nätisti vaikka mittarissa oli yli kolmekymmentä pakkasta. Ja siinä autossahan ei ole edes lohkolämmitintä. Luotettava auto on täällä korvessa enemmän kuin tärkeä.

Mutta nyt on onneksi ne pakkaset siis toistaiseksi takana ja treenitkin pyörähtäneet kunnolla käyntiin. Eilen ajoin 60km ja lauma näyttää heti aamusta pirteältä tuolla pihalla. Eilinen reissu kuului taas sarjaan ikimuistoisia treenejä:

Sain aamulla mielestäni loistoidean lähteä ajamaan kisareittiä Nurmijärveltä Ruunaalle Taistelijalla ja yhdeksällä koiralla. Toki kävi mielessä että kuinka mahtaa painava ja jäykkä kuormareki taipua mutkaisella reitillä. Olisi pitänyt tajuta että ei mitenkään....

Alkumatka sujui hienosti, koirat kulki ja maisemat oli yhtä hienot kuin ennenkin. Vastaan tuli kelkkoja ja myös useita valjakoita, yhteensä kai seitsemän. Kaikki kohtaamiset sujui kerrassaan hyvin. Hovivaaran rinne oli taas raskas mutta onneksi oli iso valjakko joten voimaakin piisasi. Koitin ottaa huipulla kuvan todistusaineistoksi siitä että Taistelija valloitti Hovivaaran mutta kännykkä oli tiltannut. Seuraavaksi piti päästä alas vaaralta ja voin kertoa että iso kuormareki jossa on tehottomat jarrut....se vyöryy aika kovaa.

Ja äkkiä oli edessä kuuluisa Thorneuksen mänty. Ysikympin kurvi alamäkeen ja sisäkaarteessa suuri puu. Ei olisi pitänyt jarruttaa, ymmärrän sen nyt jälkikäteen, ei ollut toivoakaan väistää puuta. Seuraava mitä tajusin on Taistelija pureutuneena puuhun puskukaari kymmenenä kappaleena. Reen ohjauskaari on todella korkea joten rysäytin rintakehäni siihen sillä seurauksella että ilmat lähti pihalle. Kyyhötin kaksinkerroin haukkomassa tovin henkeä. Toivuttuani vilkaisin koirien liinoja ja tajusin ettei valjakko ole lainkaan enää reessä kiinni! Jousto ja myös joustonvarmistus oli menneet poikki ja yhdeksän koiraa pysyi aloillaan vain ankkurin varassa. Ankkurin joka on kiinni Taistelijan ohjauskaaressa.... Reki oli kiilautunut puun toiselle puolelle joten se pysyi onneksi paikallaan. Ohjauskaari natisi kun koirat tempoivat, piti nopeasti keksiä mitä tehdä. Nappasin siepparin ja solmin sen männyn ympäri, sitten varovasti päästin valjakon sen varaan. Näin sain ankkurin irti ohjauskaaresta ennekuin koko reki on kappaleina.

Sitten piti miettiä kuinka yhdistän koirat ja reen uudelleen. Vetoliinat ja alppilukko oli onneksi ehjät joten kiskoin rekeä kohti lukkoa ja hivutin varovaisesti reen kiinnitysnarut alppilukkoon. Sitten uskalsin vetää hetken henkeä kun koirat oli taas kiinni, huh! Pahempaa vahinkoa reelle ei siis tullut joten matka jatkui, vain ilman puskukaarta ja joustoa. Olin päättänyt ajaa Ruunaan opastuskeskukselle ja kääntyä siellä ympäri ja näin teinkin. Nyt matka jatkui mallikkaasti ja paluumatkalla Hovivaara ylitettiin ilman ongelmia. Hieman jo nauratti kun ohitin tappajamännyn uudelleen, jätin siihen näkyvän puumerkin törmäyksellä:)

Koirien puolesta treeni oli erittäin onnistunut, ne jaksoivat todella hienosti. Myös Trude oli mukana ja nostan hattua koiran sitkeydelle, sillä ei montaa valjastuskertaa ole takana tälle talvelle. Nova juoksi liki koko matkan yksin johdossa ja oli vakuuttava. Iloisin olen jälleen Voitosta, sen asenne on valjaissa ihan tinkimätön ja kestävyys ehkä kummallisenkin hyvä noin kookkaaksi koiraksi.

Kesän pentusuunnitelmat meni taas hieman uusiksi. Minulle tulee jalostuskäyttöön Novan emä Kimbo ja tarkoitus on astuttaa molemmat nartut. Urosmietinnät on vielä hieman vaiheessa. Kolmas yhdistelmä josta saan toivottavasti pari urospentua on sellainen jossa isänä on Novan veli. Oma usko on siis hyvin vahva tuohon linjaan.

Parin viikon kuluttua olisi Metsäkartanolla MD kisa johon olen ilmoittautunut kuutosiin. Hyvällä fiiliksellä sitä odotellessa treenit jatkuu!

Nyt on kylmä. Mökki on kovilla, sen lämpimänäpitäminen on lähes kokopäiväistä hommaa....silti maito jäätyy ruokakomerossa. Kaivo uhkaa myös jäätyä umpeen, joudun hakkaamaan se auki joka päivä jotta saan vettä nostettua ja Hiacella tekee tiukkaa käynnistyä.

Täällä Lieksan korvessa elämä yksinkertaistuu. Suurimmat ilon ja surunaiheet liittyy kovin simppeleihin asioihin. Kun tupa on täynnä puita ja vettä on saanut nostettua parinpäivän varaston ja sauna lämpiää....silloin on asiat mallillaan. Enkä ole koskaan ennen tajunnut kuinka nerokas keksintö on puuceen lämpöistuin! Sitä jaksan ihastella joka aamu:))) 

Koiria minä säälin ja joka yö on mökissä ollut karvaisia kavereita, viime yönä jo 8... Ne osaavat kyllä selvästi arvostaa tätä yleellisyyttä ja käyttäytyvät enkelimäisen kiltisti. Koirien kylmänsietokyvyssä näyttää olevan huimia eroja. Olen tarkkaillut omia kasvatteja ja ihmettelen: Pemmo ja Voitto joilla on kuitenkin karvaa hyvin tuntuvat olevan ulkona todella stressaantuneita, tärisevät vain eikä ruoka maita. Epäilen (ja toivon) että ilmiö liittyy siihen ettei kaksikko ole päässyt kunnolla palautumaan kisarasituksesta. Kun otan ne sisälle ne nukkuvat hiirenhiljaa 10 tuntia putkeen eikä niitä saisi ulos kirveelläkään.

Parhaiten pakkasessa tuntuu pärjäävän yllättäen Vaakku. Sen turkki ei näytä paksulta mutta on kai sitten erittäin tiivis. Se makoilee usein kopin edustalla eikä tunnu olevan moksiskaan näissä paukkupakkasissa. Onneksi...sen sisälle ottaminen olisikin mahdotonta. Myös Manu ja Voodoo pärjää ihmeen hyvin, papat on asuneet pihalla toki takit päällä jo pari viikkoa.

Treenit on myös edelleen "jäissä" pakkasten vuoksi. Rekitilanne ei ainakaan treenaamista helpota. Kisa-Danleri odottaa varaosaa ja korjausta. Ajattelin ottaa treenikäyttöön vanhan pikkukuormareen. Olin jo pakkaamassa sitä valmiiksi autoon kun aloin tutkimaan sen jarrua. Sehän jäi kiinni johonkin kun ajelin kisareittiä ennen kisaa. Luulin silloin että se vain vääntyi mutta tilanne onkin huonompi: jarrun kiinnityspultti on halkaissut koko jalaksen noin 30cm matkalta. Että polttopuiksi taitaa mennä rekivanhus. No, onhan mulla Taistelija; strategiset mitat 3 metriä ja noin 40kg. Peräkärry on jäätyneenä hangessa joten reki on pakko saada mahtumaan autoon. Onneksi maailmassa on avuliaita ihmisiä ja nyt Taistelija on kutistettu autoon mahtuvaksi. Nyt en sitten vain voi treenata muulla kuin vähintään 8 koiran valjakolla koska pienemmällä porukalla reki ei liiku.

Koiralauma kutistui taas yhdellä; Joe muutti uuteen valjakkoon ja uskon että se koira vihdoin löysi paikkansa:) Nyt tarhassani on siis 11 valjakkokoiraa: 9 juoksevaa ja kaksi pikkupentua. Kevään pentusuunnitelmat alkavat jo pyöriä mielessä, Novalle odotetaan juoksua toukokuussa. 

Ja sama kolmikko 1,5v myöhemmin....

Itä-suomeen on saapunut kunnon pakkaset, öisin on käyty jopa -35 asteessa. Pakkasten kiristyessä on myös koiramäärä mökissä kasvanut, viime yönä reilussa kolmessäkymmenessä neliössä oli 7 koiraa. Hukka, Trude, Elli ja Joe on ollut vakioporukkaa jo pitkään, ne osaavat olla täysin rauhassa sisällä. Sitten lauma kasvoi Kepulilla (ohut turkki) ja Pemmolla (vähän lellikki)....viimeisimpänä pääsi vielä sisälle iso poika Voitto joka on oksennellut pari päivää. Jos ei koira syö niin noissa pakkasissa voi käydä huonosti.

Heräsin yöllä siihen että jalat ei liikkuneet ja olin liki hautautunut unisen koiramassan alle Voiton, Kepulin ja Pemmon toimesta. Minua alkoi yön pimeydessä naurattaa; näiden omien kasvattien kanssa on torkuttu joskus ennenkin pienellä patjalla yhdessä, silloin vain oli kesä ja 30 asteen helle ja koirat noin kilon painoisia:) Kun ne olivat pieniä niin otin usein päiväunet Ellin ja pentulauman kanssa kenneltilojen patjalla. Silloin ei vielä ollut tietoa mitä pennuista tulee vai tuleeko mitään. Oli vain paljon toiveita ja unelmia.

Treenit on nyt pakkasten takia tauolla. On hyvää aikaa suunnitella tulevaa. Monen suusta olen kuullut " ensi vuonna sitten avoimeen?"-kysymyksen. Olen asiaa pohtinut ja pakko sanoa että ajatus tuntuu vielä erittäin kaukaiselta. Se vaatisi melkoisen treenityylin muutoksen ja osittain myös koiramateriaali pitäisi olla hieman toinen, vaikea kuvitella Voodoota tai Manua checkpontilla oljilla makaamassa pakkasten paukkuessa.

Mietiskelin jo kisoissa että jos olisi pitänyt toinen päivä ajaa putkeen niin valjakkoni olisi koostunut kolmesta koirasta, muista ei olisi ollut jatkamaan. Toki kuutosessa koirat joutuvat ehkä kovemmalle kun koirakohtainen rasitus on pikkuvaljakossa suurempi. Usean päivän peräkkäinen pitkänmatkanajo vaatisi varmaan myös maltillisempaa ja järkevämpää ajotyyliä. Oma tyylihän on sellainen "kaikki tai ei mitään" jolla hyvänä päivänä voi menestyä erinomaisesti. Huonona päivänä lopputulos voikin olla koirien täydellinen katkeaminen. Tiimini meno on harvoin tasaista, vauhdit poukkoilevat eestaas. Hetkittäin mennään lujaa, sitten saatetaan melkein kävellä jonka aikana koirat kerää voimia ja taas otetaan spurttia. Eikä nämä treenikilometritkään kuulosta ihan oikeilta kunnon pitkänmatkankisaajalle, laskin juuri että nyt kisojen jälkeen meni vasta 1200km rikki. 

Koskaan ei pidä sanoa ei koskaan mutta luulen että pari vuotta ainakin aion vielä olla tämän Yhdenpäivän LDL matkan erikoisnainen;)  Se ei loppujen lopuksi mahdottomia vaadi, jopa etelän urilla pystyy treenin toteuttamaan, kahtena vuonna tein sen itsekin. Siinä on sopivasti haastetta ja seikkailuntuntua eikä vaadi valtavaa koiramäärää. Toivon siis että luokkaan löytyy jatkossakin innokkaita, myös uusia, osallistujia!

Kuvaaja Milla Tirkkonen

Pitkänmatkan SM-kilpailut on nyt ohi ja olen onnellinen suomenmestari! Panostus jonka olen tällä kaudella tälle harrastukselle antanut kantaa siis hedelmää onneksi.

Tänä vuonna olosuhteet oli sään puolesta haastavat ohutturkkisille koirille, pakkasta oli yli 20 astetta. Takit ja tossut koirille ja kuskille paljon päälle, niillä pärjättiin. Itse en palellut kertaakaan, ylämäissä paremminkin hikeä pukkasi. Sormet oli ainoat jotka paleltuivat ja nekin vasta kun tulin maaliin ja huolsin koirat.

Kisat sujui koirien osalta hienosti, ne saavat arvosanaksi kympin. Itseeni en voi olla tyytyväinen;  reenajotaito oli taas vaihteeksi aivan ala-arvoista. Yksi puuhuntörmääminen, yksi kaatuminen ja noin 10 vähältäpititilannetta. Danleri hajosi puuhuntörmäyksessä ja lisäksi jarrumatto meni rikki johonkin kantoon osuessaan. Tulee kiire korjauttaa reki, seuraavat kisat olisi parin viikon päästä?!

Lähdin tutulla (riski)taktiikalla: ajetaan heti alussa reippaasti ja sitten katsotaan mihin asti päästään ennenkuin koirat sippaa. Ura oli kova ja nopea, sopi hyvin meille. Viime vuonna vauhti kantoi noin 50km. Kehitystä on tapahtunut, nyt vauhti pysyi melko reippaana 70km asti, pakolliselle 5min vetcheckille jossa pidin myös kisan ainoan pysähdyksen ja snäksitin koirat. Etukäteen pelkäsin Hovivaaran nousua takaisinpäin....ja se oli juuri niin rankka kuin epäilin. Koirat ja kuski oli jo siinä vaiheessa niin poikki että reki tuntui lähinnä kivireeltä kun työnsin sitä koirien apuna ylös vaaran rinnettä. Nova taas onneksi auttoi, se ulisi johdossa ja tsemppasi näin muita. Myönnän että vaaran huipulla nousi kyyneleet silmiin ja kultamitali alkoi näyttää todennäköiseltä. Se antoi vielä vähän lisäpotkua ja sain kannustettua koirat vielä laukkaamaan viimeisen kympin. Oli taas sellaista höpöttelyä ja hihkumista että onneksi vain metsän puut oli kuulemassa:)

Aikaa 100km kisaan kului 6 tuntia ja 5min siihen päälle. Viime vuonna ajoin 90km aikaan 6.20 joten parannusta selvästi. Sekin oli iloinen asia että hävisin vain 5min nopeimmalle avoimen luokan valjakolle, heillä toki oli takana jo edellisen päivän 132km ja minä ajelin "tuoreella" valjakolla.... mutta täytyy sitä ilo ottaa irti kaikesta mistä keksii :))

Koirien suoritukset:

Nova oli super-Nova. Se sananmukaisesti johti valjakkoa. Tuon koiran kestävyys on ihmeellinen, sen meno näytti alusta loppuun aivan samalta ja 70km tauolla se ulisi turhautuneena. Se on syönyt ja juonut minimaalisesti pari viime viikkoa, en ymmärrä minkä voimalla tuo koira kulkee. Onneksi kuitenkin kovan suorituksen aikana se yllättää ja ahmii snäksejä.

Toinen johtaja eli Voodoo teki varman suorituksen. Parissa ohituksessa se jälleen epäröi jos joutui ohittamaan liian läheltä toista valjakkoa, samoin sillat hieman jännitti sitä. Koira oli erinomainen mutta sen huomaa ettei se ole enää mikään nuorukainen, hetkittäin Nova olisi pyrkinyt viemään valjakkoa kovempaa. Hieno suoritus jokatapauksessa tältä lauman seniorilta.

Elli teki varmasti elämänsä parhaan suorituksen. Liina oli sopivan tiukkana alusta loppuun ja sen asenne oli erinomainen. Maalissakin se oli ihan pirteä. Elli on yksi varmimpia koiriani ja siihen voi aina luottaa. Lisäksi Elli on aina kovin iloinen valjaissa:)

Manun jaksaminen hieman arvelutti ja olinkin varautunut tiputtamaan sen pois vetcheckillä. Sen meno hieman hyytyikin siinä 60km kohdalla mutta se veti kuitenkin ylämäissä joten päätin pitää koiran mukana. Manu juoksi omaan tyyliinsä ilmeettömästi ja teki hyvän suorituksen. Hieman samaa ongelmaa oli havaittavissa kuin toisessa houndipapassa Voodoossa, loppumatkasta ei jaksettu enää kiristää vauhtia nuorukaisten tahtiin.

Sitten juniorit Pemmo ja Voitto....

Pemmon mukaanottaminen arvelutti ja vasta kisapaikalla tein päätöksen ottaa sen tiimiin. Se on ollut edelleen jotenkin apaattinen viime päivinä. Se on saanut olla minulla lämpimässä sisällä ja syönyt hyvin joten päätin koittaa kuinka käy. Pemmo veti noin 60km asti hyvin mutta sitten alkoi tassut painaa. Se juoksi hetkittäin liina löysällä mutta ei näyttänyt muuten huonovointiselta. Ihan kohtuu suoritus nuorelta koiralta. Luulen että Pemmo saa nyt levätä pitkään, nuori koira on joutunut koville henkisesti ja fyysisesti rankan treenin vuoksi.

Veljensä Voitto olikin sitten valjakon tähti. Se laukkasi matkan alusta loppuun (toki ylämäet pois lukien) ja liina oli kokoajan kireä. Asenne oli aivan tinkimätön. Se on kookas ja vahva koira joten sen panos tiimin pyöräparissa oli huomattava. Voimiensa lisäksi Voiton vahva puoli on sen nopeus, se pysyy helposti kiihdytyksissä mukana ja sen meno on energistä ja tehokkaan näköistä. Olen koiran suorituksesta erittäin ylpeä!

Nyt aamulla tarkistin koirien kunnon jo viiden aikaan. Nova, Voitto ja Voodoo on palautuneet erinomaisesti ja Nova ja Voitto näyttävät jo riehuvan ulkona Kepulin, Vaakun ja Brunon kera. Manu on kovin jäykkä mutta söi hyvin ja painui takaisin koppiin nukkumaan. Elli ja Pemmo on olleet sisällä yön; Pemmo nukkui 12 tuntia putkeen mutta on jo suht pirteä. Ellillä on takajalat tosi kipeät ja liikkuminen vaikeaa.....lepoa nyt vain niin eiköhän sekin saada palautumaan.

Nyt koko tiimi saa huilata viikon. Sitten aletaan miettimään uusia kujeita! 

Odottaminen on tylsää, kisat saisi jo tulla. Eilen ajoin koirilla 42km, keskiviikkona ajan vielä kenties jonkun "hyvänmielenpyrähdyksen" tai sitten en.

Eilinen on testi Pemmolle. Sain kuskin B-tiimille harjoitukseen ja ajeltiin ensin 21km minun koirillani jolloin sain otettua ohitusharjoituksia tutuilla koirilla. Hyvin meni ja Pemmo ohitti itsevarmasti ja vauhdilla. Toinen kierros, sama 21km, ajettiin niin että ohitettiin vieras valjakko ja sekin sujui. Syy harjoitukseen on se että Pemmo on temppuillut viime treeneissä. Koiran paikka on nyt kisatreeneissä ollut johtajien takana vauhtiparissa ja Pemmo on hetkittäin ollut suorastaan huono, sen motivaatio on kehno ja yleisolemus jotenkin alakuloinen, häntä ei heilu tauoilla. Ihmettelin sen touhuja muutaman treenin ja aloin miettimään millä koiraa piristää. Jotain piti koittaa joten siirsin sen johtoon jossa se on juossut kauden mittaan paljonkin.

Koiran olemus muuttui hetkessä, liina kiristyi ja asenne oli päättäväinen. En itse usko höpöhöpö tarinoihin koirista jotka ovat niin synnynnäisiä johtajia etteivät muulla paikalla juokse. Ainoa syy minkä keksin on se että Pemmo on pennusta saakka ollut niin kovin Minun Koirani, hyvin herkkä ja mielyttämisenhaluinen ja valitettavasti taitaa tietää myös olevansa hieman erikoisasemassa minun silmissäni;) Johtajia aina tulee kehuttua treeniessäkin enemmän kuin muita joten hakeeko se tällä vain hyväksyntääni ja kehuja, mene ja tiedä?

Kisastarttiin en kuitenkaan tohdi puolitoistavuotiasta, herkkää ja vieraille ihmisille arkaa koiraa johtoon laittaa joten Pemmo saa luvan ainakin alkumatkasta juosta vauhtiparissa Novan ja Voodoon takana. Mutta ehkäpä kun päästään pois hälinästä, uralle tekemään omaa suoritusta niin vaihdan Pemmo Haskiaisen johtoon ja annan juniorin näyttää minulle mikä se on koiriaan.

Kisamietteiden ohella on ollut aikaa katsoa myös pidemmälle tulevaisuuteen. Olen tehnyt päätöksen hieman karsia laumaa; jatkossa pyrin pitämään vain ne koirat jotka kykenevät juoksemaan tämän minulle mieluisimman  eli rajoitetun luokan LD-matkan. Samoilla koirilla on helppo sitten treenata myös MD-matkoille.

Blunk lähti jo eilen uuteen valjakkoon. Se koira työskentelee todella rajusti 60-70km ja toivoin koko syksyn että saisin kestävyyttä lisää sille.... ei vaan tunnu onnistuvan. Koira on kookas ja vauhdit kuitenkin suht reippaita joten se juoksee itseltään jalat alta viimeistään 80km kohdalla ja silloin rekipussi kutsuu. Toivon hartaasti että Sulo ja Sanni olisivat perineet isänsä tinkimättömän vetopään ja ihanan luonteen mutta olisivat saaneet myös hieman lisää kestävyyttä. Aika näyttää. Blunk pääsi onneksi erinomaiseen paikkaan jossa ajetaan suht pitkiä treenejä mutta aavistus rauhallisemmalla tahdilla. Seuraan innolla kuinka koira siellä pärjää!

Muista koirista Joe etsii vielä kotia. Sehän on sellainen max 30-40km "tykki", minun valjakkooni selvästi liian rankka otus kun vaihteita on tasan se yksi, 110 lasissa kaiken aikaa...

Sitten on vielä kysymysmerkki Kepuli, oma kasvattini. Sen rakenne on selkeästi lyhyempien matkojen menijän ja se ei meinaa löytää rytmiä juoksuun pitkillä koivillaan. Olen miettinyt sen sijoittamista jollekin lyhyempiä matkoja ajelevalle jotta saisin testattua kuinka se niillä toimii. Tai sitten annan nartun kehittyä ensi talveen ja katson tilanteen uusiksi. 

Tänne on luvattu yli 20 asteen pakkasia, myös kisapäiväksi. Joten koirien juoksutakeille tulee käyttöä..... Ja nyt kantamaan puita, paljon puita jotta talovanhus pysyy lämpimänä! 

Eilinen kenraaliharjoitus (70km kisareittiä) auttoi tekemään ratkaisuja ja toi vahvistusta. Huono asia on se että Bruno ei tule starttaamaan Eastpointissa, sen jalka ei kestä. Onneksi on Voitto joka saa astua isänsä saappaisiin ja tuo voimaa pyöräkoirana. Voitto antoi eilen erittäin vahvan näytön ollen yksi tiimin parhaista.

Eilinen harjoitus tehtiin haastavissa olosuhteissa, usean vuorokauden lumipyry oli peittänyt reitit. Pakkasin kaikki pakolliset kisavarusteet ja reilusti snäksejä Danleriin. Meitä lähti uralle 5 valjakollista rämpimään ja edellä ajoi kelkka avaten hieman tietä. 70km matkasta 54km oli kahlaamista ja viimeiset 16km pääsin ajamaan hyvällä uralla kun vastaan tuli toinen kelkka ja lana. Koirat repivät alussa itsestään liikaa yrittäessään sitkeästi laukata mössössä ja vauhti hiipui väkisinkin nopeasti. Menomatkan Hovivaaran nousu vielä selvittiin ok mutta paluu matkalla samoissa nousuissa tassut painoi eikä minusta ollut yhtään apua kun jalaksilta hypätessä aina humpsahdin itsekin lumeen. Takaisin tulomatkan keskinopeus olikin hurjat 12,7:) Nova alkoi hermostumaan kun ei pääse eteenpäin vaikka kiskoo kuinka, se alkaa silloin vinkumaan vetäessään. Tämä jotenkin usein tsemppaa muita ja taas jaksetaan rutistaa. On hieno nähdä kuinka johtajien Novan ja Voodoon otteet on jo erittäin varmat ja ne pelaavat hyvin yhteen; kelkkojen, toisten valjakoiden (jopa vastaantulevien), autojen ja ihmisten ohitukset sujuu rutiinilla. Toisten valjkoiden ohituksissa Voodoota hieman jännittää sen saatua joskus hammasta ohitettavalta mutta Novan kiskoessa päättäväisesti nämäkin tilanteet sujuu. Molemmat pyrkivät pian ohi ja sitten lisäävät vauhtia.

Pemmo uuvahti eilen rankoissa nousuissa ja liina löystyi mutta sekin piristyi loppua kohden kun ura parani. Elli oli erinomainen kuten yleensä aina, se vetää aikuisen koiran kokemuksella tietäen että matka voi olla pitkä....sen liina ei ole koskaan alusta loppuun pinkeä vaan se jakaa voimiaan, se on mainio pitkänmatkankoira. Kuudes tiimissä on Manu jonka suoritus sai minut eilen vakuuttumaan että se jaksaa 100km. Sen rakenne on kummallinen mutta vetopää erinomainen. Se näyttää starteissa lähinnä Aasi Ihaalta roikottaen päätään flegmaattisena mutta aina se vetää konemaisesti.

Nyt on kisatiimi siis valittu ja oikeastaan kaikki voitava muutenkin tehty. Ensi viikolla ajan 2 kevyttä lenkkiä, muuten saa koirat vain juoksennella pihalla. Eilisestä jäi hyvä maku ja antoi itseluottamusta kun "pääsi" ajamaan kenraaliharjoituksen melkein huonoimmalla mahdollisella uralla ja siitäkin koirat selvisivät kohtuullisesti. Tiedostan että omalle tiimilleni tuollainen tarpominen ja upottava ura sopii varmasti vielä kehnommin kuin arktisille koirille, hounditaustaisilla lihasmassaa on enemmän ja menevät nopeammin myös tukkoon, tämän havaitsen jo omassakin tiimissäni. Toivon siis hartaasti että kisaurat on kahden viikon päästä hyvät niin pääsee koirat kunnolla juoksemaan. 

Neljä treeniä viidessä päivässä takana, huh! Nyt on koirilla kaksi lepopäivää ja sitten vielä kenraaliharjoitus; 80km kisareittiä pitkin. Ensi viikko on jo kevyttä ja viimeinen viikko ennen kisaa on lähinnä lepoa.

Ainakin on treenit olleet nyt vaihtelevia; eilen Taistelija-reellä ja 11 koiralla 40km lenkki Hatunkylässä, kyydissä yksi ihminen. Reitti oli kokonaan aurattua tietä ja lenkki mentiinkin reippaasti kuormasta huolimatta. Treenissä oli mukana myös Vaakku joka kyllä väsähti tuollaisella matkalla hetkeksi kunnes lopussa taas piristyi ja tsemppasi hienosti. Treeniin tarvittiin voimaa ja Vaakussa sitä on jo rutkasti, se on kookas poika. Kun päästiin kotiin se lepäsi pari tuntia ja aloitti tutun painiriehumisen Pemmon ja Voiton kanssa eli palautuminen oli erittäin nopeaa ja kertoo minusta paljon. Päivän erikoismaininta menee Pemmolle joka juoksi koko lenkin jättiläisvaljakon (siis minun mittapuuni mukaan) johtajana!

 Tänään kävin ajamassa 35km kisareittiä pitkin. Muistui elävästi mieleen ihka ensimmäinen kisastartti joka oli samasta paikasta (Jongun Verran ajot v.2009)....ensimmäiset kilometrit on erittäin mutkaista ja töyssyistä reittiä jonka varrella puut on pelottavan lähellä. Täytyy sanoa että jotain olen oppinut koska reitti tuntui kuitenkin paljon helpommalta ajaa nyt kuin pari vuotta sitten.

Ajoin treenin tänään pikkukuormareellä ja kuutosella; Nova, Voodoo, Elli ja Voitto kisaporukkaa ja lisäksi Manu (ehkä kisaporukkaa) sekä Musta Hevonen, Rupeli:) Ei vaan voi käsittää tuota koiraa. Tämä oli kai viides kerta sillä valjaissa sen vuoden sohvakoiraelämän jälkeen ja Trude on loistava! Se kiljuu startissa innosta ja sen kunto kesti komeasti tuonkin lenkin eikä liina todellakaan löystynyt hetkeksikään. Omituinen otus kerrassaan. Se on ihan mahdollinen ehdokas kauden MD-kisoihin.

Kokonaisuutena olen todella tyytyväinen koirien tämän päivän suoritukseen. Vaikka takana on rankka treeniputki niin vauhtia pidettiin hyvin yllä ihan loppuun asti. Ura oli todella kova ja näin ollen nopea. Koirat selvästi nautti juoksemisesta mutkaisella metsäreitillä ja kun vielä edellä vilahteli kelkkoja joita jahdattiin. Hieno reissu!

Ainoa särö hyvään fiilikseen on hajonnut jarru: kuoppaisessa mutkassa jarruttaessani nappasi jarru kiinni johonkin ja vääntyi ihan kolmion malliseksi. Ihme kyllä sitä pystyy vielä käyttämään vaikka muoto on hieman persoonallinen.

Palatessani kotiin katselin että talolle johtavalla tiellä oli paljon pikkuriikkisiä tassun jälkiä.... Äkkiä auton valoihin ilmestyikin kaksi minikokoista hahmoa hännät vipattaen: Sulo ja Sanni. Parivaljakko oli jollain konstilla päässyt karkaamaan juoksutarhasta ja ovat siis seikkailleet koko päivän ilmeisesti vapaana. Onneksi ovat vielä niin vauvoja ettei rohkeus ole riittänyt lähteä pihasta kovin kauas. Ilo oli ylimmillään kun sieppasin karkurit kainaloon, on tainnut pentuja vähän jännittää isossa maailmassa.

Nyt lepoa pari päivää koirille ja itse saan keskittyä talon puuhiin. Päivien tunnit ei tahdo riittää kaikkeen kun treenit venyvät usein 6-8 tuntiin. Kun raahaudun illalla kotiin väsyneenä niin alkaa veden ja puiden kantaminen, saunan ja talon lämmittäminen ym kun talon lämpö on usein tippunut 15 asteen pintaan.... Pakkaset on saaneet aikaan sen että kaikki on jäässä; kaivon kansi, saunan vesisaavit, koirien ämpärit, lukot ym. Että ei tämä virkavapaa ihan varsinaisesti leppoisaa laiskottelua ole.... Mutta nautin täysillä joka hetkestä:)